Uusitalon vai Uudentalon? Ovatko molemmat sukunimen genetiivimuodot oikein sen mukaan, miten ne ovat vakiintuneet käytössä?

Lähettäjä: 
Seija

Yleisohjeen mukaan sukunimen alkuosana olevaa adjektiivia ei taivuteta. Sanotaan siis Uusitalon.

Joissakin tapauksissa esimerkiksi sukunimen haltijalla itsellään saattaa olla käytössään toisenlainen taivutustapa mm. historiallisista syistä (monet edellä mainitun tyyppiset sukunimet perustuvat talonnimeen, ja ne ovat sen vuoksi paikallisessa käytössä säilyttäneet alkuosan mukautumisen). Ei kuitenkaan voida olettaa, että kaikki ulkopuoliset olisivat tietoisia tällaisesta poikkeavasta taivutustavasta, joten yleisohjeen mukaan taivuttaminen on täysin korrektia.