Milloin on ns. sinä-passiivin käyttö tullut ylivertaiseksi? Ennen sanottiin "Jos on vankilassa, ei voi", "Lomakkeen voi täyttää" – nyt "Jos olet vankilassa, et voi", "Täytä lomake". Usein sinä-muoto on lähes loukkaava.

Sinä-passiivilla tai virallisemmin sinä-pronominin yleistävällä käytöllä on pitkät juuret, kuten Sanna Tiainen toteaa pro gradu -tutkielmassaan (PDF):

Suomen puhekieleen sinä-passiivin käyttö on todennäköisimmin tullut englannista, jossa you-pronominia käytetään ilmaisemassa sekä toista persoonaa (’sinä’) että passiivia. Kokonaan uudesta suomen kielen ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, vaan havaintoja yksikön toisen persoonan yleistävästä käytöstä on jo 1800-luvulla ilmestyneissä tutkimuksissa. Muun muassa Setälän lauseopissa on esimerkkejä sinä-passiivin käytöstä.

Kielenhuollon käsikirja (Iisa–Oittinen–Piehl) valaisee sinä-muodon nykyisiä käyttötapoja:

Sinä-lauseella viitataan tavallisesti vain yhteen puhuteltavaan, joka on tilanteessa läsnä tai joka voidaan olettaa lukijaksi. Esimerkiksi käyttö- tai ruokaohjeiden puhutteluissa sinuttelun ajatellaan kohdistuvan vain yhteen lukijaan:

Jos haluat säilyttää viestin, paina 4.
Kypsennä perunat pannulla ja anna niiden ruskistua.

Englannin vaikutuksesta ovat viime vuosina muodinomaisesti yleistyneet sellaisetkin sinä-lauseet, joiden lienee yhden puhuteltavan sijasta ajateltu kohdistuvan useammalle. Tällainen abstrakti sinuttelu ei usein vaikuta tyylillisesti perustellulta. Tekstissä sen voi korvata suomalaisemmilla ilmaisuilla.

Jos matkustat Lontooseen, sinun pitää käydä vahakabinetissa.
-> Jos matkustaa Lontooseen, pitää käydä vahakabinetissa.

Sinä-puhuttelulla on siis aikansa ja paikkansa; kaikkeen käyttöön se ei kitkatta sovi.

Ohjeissa sen käyttö on perusteltua. Esimerkiksi viranomaiset antavat toimintaohjeet usein yksikön toisen persoonan imperatiivimuodossa (tee, täytä) – näin ei jää epäselväksi, kenen on tarkoitus tehdä mitäkin, kuten passiivia käytettäessä voisi käydä. Muutenkin suoraa puhuttelua pidetään selkeän kielenkäytön ominaisuutena, ja sitä suositellaan myös selkokielisen kirjoittamisen ohjeissa.

Toisaalta persoonamuodot myös tekevät tekstistä keskustelevampaa ja puhuttelevampaa. Etenkin taivuttelevissa teksteissä, joissa halutaan vedota lukijaan, suora puhuttelu toimii paremmin kuin paperinmakuinen passiivi tai muu kiertoviittaus.

Sinä-puhutteluun on siis monia syitä, joista toiset ovat perustellumpia kuin toiset. Käännösteksteissä jatkuva sinä-muodon käyttö vihjaa mekaanisesta pintatason kääntämisestä, varsinkin jos myös sinä-pronominia toistellaan. Myöskään lukijan loukkaaminen kun ajat humalassa -tyyppisillä oudoilla olettamuksilla ei liene kenenkään etu.