Kysyisin esim. sähköpostin loppuun tulevista yhteystiedoista. Kirjoitetaanko titteli yhteystietoihin nimen alle isolla vai pienellä alkukirjaimella?

Lähettäjä: 
Nina

Alkukirjaimen koon valinta voi tosiaan olla hankalaa tekstikappaleissa, joissa ei ole selvää lauserakennetta. Alkukirjaimen koosta tällaisissa tapauksissa ei nimittäin ole olemassa selviä sääntöjä.

Ongelmaa on pohdittu muun muassa Kielikellon 3/1997 artikkelissa Pulmallisia pisteitä ja alkukirjaimia. Sen mukaan alkukirjaimen kokoa valittaessa kannattaa miettiä, millaisia ajatuskokonaisuuksia tekstistä hahmottuu, ja käyttää isoa alkukirjainta vain kunkin kokonaisuuden alussa.

Yhdeksi esimerkiksi on otettu juuri allekirjoitukset:

Hanna Heikälä
tiedotuspäällikkö

Esimerkissä titteli ja nimi muodostavat yhden kokonaisuuden, joka alkaa nimestä ja päättyy titteliin. Tästä syystä titteliin on valittu pieni alkukirjain.

Kokonaisuuksien hahmottaminen on tietenkin yksilöllistä eikä kukaan voi nähdä toisen kokonaisuuksia, joten ehdottomia, jokaiseen tilanteeseen sopivia ohjeita ei tällaisissa tapauksissa oikein voi antaa.