Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

On olemassa muutamia sanoja, jotka eivät perinteisesti ole olleet adjektiiveja, mutta joita on alettu käyttää (taipumattoman) adjektiivin tapaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sellaisia sanoja kuin perus, huippu ja normi on alettu kirjoittaa erilleen seuraavasta sanasta. Nopeasti ajateltuna ongelma on oikeinkirjoituksessa, mutta kyse ei välttämättä ole pelkästään siitä, vaan muutos voi olla syvemmällä kieliopissa. Aiheesta on kirjoitettu lyhyesti tässä blogijutussa.

Virallisen näkemyksen mukaan normipäivä tulee kuitenkin kirjoittaa yhteen (ks. esim. Kielitoimiston sanakirja). Jos yllä kuvattu kehitys joskus tunnustetaan virallisesti, myös erilleen kirjoittamisesta voi tulla hyväksyttyä. Ainakaan toistaiseksi uusi käyttötapa ei kuitenkaan ole yleiskielen mukainen.

Sana kimurantti tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan ongelmallista, mutkikasta tai vaikeaa. Epäkimurantti tarkoittanee siis näiden asioiden vastakohtaa: ongelmatonta, mutkatonta, helppoa.

Tavallisimmin erikseen, mutta ei yhteen kirjoittamistakaan voi pitää virheenä.

Parhautta-ilmausta on käsitelty varsin pätevästi Kielikellon artikkelissa Ihan parhautta!

Vuonna 2010 se on päässyt myös Kotuksen uudissanapoimintoihin:

parhaus, parhautta (ark.) paras mahdollinen, parasta mahdollista, esim. myönteinen arviointi: esitys oli silkkaa parhautta

Tämä ilmaus on kyllä suomea, mutta kuten Kielikellon artikkelissa mainitaan, se ei ainakaan toistaiseksi ole saavuttanut neutraalin yleiskielisen ilmauksen asemaa. Sen sijasta voi halutessaan käyttää esimerkiksi tavallista adjektiivia: (ihan) parasta.

Moniosaiset englannin lainat voi suomenkielisissä teksteissä kirjoittaa useammalla tavalla, ks. Kielitoimiston ohje. Periaatteessa mahdollisia ovat siis seuraavat kirjoitustavat:

• Harmaa rinne -afterski-bileet
• Harmaa rinne -after-ski-bileet
• Harmaa rinne -after ski -bileet.

Käytännössä ainakin viimeinen muoto tuntuu tarpeettoman mutkikkaalta; itse valitsisin näistä ensimmäisen.

Myös tällöin sana kirjoitetaan pienellä ja yhteen: tyypillinen eteläsuomalainen talvisää.

Kun lämpömittari näyttää –43 °C, pakkasta tosiaan on yli 40 astetta, ei alle.

On suositeltavaa puhua pakkasen määrästä itseisarvona eli ilman miinusmerkkistä etumerkkiä: kolmenkymmenen asteen pakkanen tai 30 °C pakkasta (ei siis ”miinus kolmenkymmenen asteen pakkanen” tai ”–30 °C pakkasta”).

Kun siis lämpömittarin asteikon lukema muuttuu –30 asteesta –40 asteeseen, seuraavat ilmaukset ovat loogisesti oikein:

• ilma kylmenee
• lämpötila laskee
• pakkasen (pakkasasteiden) määrä kasvaa/nousee.

Toisaalta voi myös kyseenalaistaa, kannattaako ylipäätään puhua pakkasesta asiana, joka nousee tai laskee. Tällainen puhetapa on nimittäin niin kutsuttua tilastokieltä. Sillä tarkoitetaan epähavainnollista kielenkäyttöä, joka kuvaa vähemmän itse ilmiötä ja enemmän sitä esittävää tilastokuviota. Käyrät nousevat ja laskevat, mutta oikeassa maailmassa tapahtuu tyypillisesti jotakin muuta.

Havainnollisinta on sanoa, että pakkanen kiristyy (ja vastaavasti lauhtuu, hellittää) tai sää/ilma kylmenee (ja vastaavasti lämpenee).

Google-haun perusteella tästä sanasta näkyy olevan yleisimmin käytössä muoto täyspainovaraus. Koska se on myös kielenhuollon näkökulmasta aivan mahdollinen, suosittelisin käyttämään sitä.

Kielenhuolto tosiaan suosittelee kirjoittamaan mieluummin sulkea pois kuin poissulkea. Jos ilmaus kuitenkin on päätetty aloittaa pois-sanalla, en näe suurta eroa, kirjoittaako sanat yhteen vai erikseen. Sanoisin, että kumpaa tahansa tapaa voi käyttää.

Kiittävissä, arvostavissa yhteyksissä erinomaisen-sanaa voi tosiaan käyttää merkityksessä 'erittäin, sangen, hyvin, kovin' (ks. Kielitoimiston sanakirja).

Voi siis sanoa esimerkiksi erinomaisen hieno tai tarkka tai erinomaisen huolellisesti. Kielteisissä yhteyksissä sanaa ei voi kuitenkaan käyttää näin, eli ei ole luontevaa sanoa esimerkiksi "erinomaisen huono" tai "erinomaisen ruma".