Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Näissäkin tapauksissa suosittelen ehdottomasti käyttämään taivutettua muotoa: 3 vuoden 4 kuukauden ikäinen lapsi, 3 v:n 4 kk:n ikäinen lapsi. Jos on pakko käyttää taivuttamattomia muotoja, yhdysmerkin käyttö on parempi vaihtoehto kuin sen pois jättäminen.

Sellaiset sanat kuin mutta, että, jotta ja vaikka sulautuvat taivutuksessa usein kieltoverbiin. Kysyttyjen lisäksi mahdollisia ovat esimerkiksi muttemme, etteivät, jotten, vaikkei. Tällaiset muodot ovat tavallisia varsinkin puheessa ja aivan korrekteja myös kirjakielessä.

Sana entä on partikkeli.

Yleisesti ottaen omaiset kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Virkkeen tai muun kokonaisuuden alussa se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Nykyään puhutaan alakoulusta, ks. Kielitoimiston sanakirja.

Sanastokeskuksen mukaan virallinen termi tosin on perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 koulu, mutta tuollainen käsite on mahdoton käytettäväksi jokapäiväisessä kielenkäytössä.

Tästä asiasta ei ole olemassa oikein–väärin-sääntöä, joten eri muotoja täytyy tutkailla oman kielitajun varassa. Tällaista pohdintaa usein helpottaa, kun etsii yksittäisen ilmauksen rinnalle muitakin vastaavia rakenteita. Nämä esimerkit ovat Googlen hakutuloksista:

Tätä testiä on mahdoton huijata.
Lääkkeetöntä hoitoa on mahdoton saada.
Kehitystä Egyptissä on mahdoton ennakoida.

Tätä on mahdotonta hyväksyä.
Verkkoa on mahdotonta valvoa.
Mainetta on mahdotonta hallita.

Oma kielikorvani sanoo, että molemmat muodot ovat näissä mahdollisia, mutta taivuttamaton (eli lyhyempi) muoto kuulostaa hieman luontevammalta. Itse siis sanoisin Suunnitelmaa on mahdoton toteuttaa.

Itse sanoisin toissa kesänä. Toki riippuu hieman puhehetken ajankohdasta, miten selkeitä nämä viittaukset viime ja toissa kesään ovat (ts. miten vähän aikaa kuluneesta kesästä on). Epäselvissä tapauksissa ei oikeastaan auta kuin täsmentää, mistä vuodesta puhutaan.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan tämä kirjoitetaan yhteen: yksinomaan.

Kiitos paljon -ilmausta on perinteisesti pidetty svetisisminä eli epätoivottuna lainana ruotsin kielestä (vrt. Tack så mycket). Ensimmäisenä siihen kiinnitti huomiota E. A. Saarimaa 1940-luvulla, ja edelleenkin sanakirjoissa ja ohjeissa suositellaan sanomaan mieluummin Paljon kiitoksia.

On totta, että Kiitos paljon on epälooginen muotonsa suhteen (yksikkömuotoinen kiitos käytettynä paljon-sanan kanssa), eikä sanajärjestyskään ole aivan tyypillinen. Puhtaasti kieliopin kannalta Paljon kiitoksia on siis parempi ilmaus.

Kiitos paljon on kuitenkin niin yleinen ja vakiintunut sanonta, että se kuulostaa nykysuomalaisen korvaan aivan luonnolliselta, eikä sitä mielestäni tarvitse vältellä.

Kyllä, uupua-verbillä on tosiaan kaksi merkitystä: ’väsyä’ ja ’olla vailla tai ilman, puuttua’. Kielitoimiston sanakirjasta voi lukea käyttöesimerkkejä molemmista merkityksistä.

Kielitoimiston ohjeen mukaan tähän ei tulisi pilkkua (ks. ohjeen maininta lyhyemmistä vertailuista). Pilkkua käytetään tällaisissa rakenteissa vain, kun alku muodostaa oman, erillisen lauseensa: Toisin kuin sinä arvelit, hän kävi jo eilen.

Totta puhuen kysymyksen esimerkkivirkkeeseen sopisi mielestäni pilkku jo selkeydenkin vuoksi. Virallisen kielenhuollon suosituksen mukaista sen käyttö ei kuitenkaan ole.