Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Tämä on tulkintakysymys. Asiaa on sivuttu Kotimaisten kielten keskuksen artikkelissa Kanadassa syntyi kuutoset. Seuraavassa artikkelin kirjoittaneen Maija Länsimäen näkemys:

Entä sitten Täällä Pohjantähden alla ‑teoksen ensimmäinen lause ”Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi” (vrt. Raamatun ”Alussa oli Sana”)? Onko se eksistentiaalilause, ja pitäisikö predikaatin siten olla yksikkömuotoinen oli? Näin on joskus esitetty.

Raja normaalilauseen ja olemassaololauseen välillä ei kaikissa tapauksissa ole selvä. Tuossa romaanin aloituksessa on eksistentiaalilauseen piirteitä, mutta ilmaiseeko subjekti suo, kuokka ja Jussi jakamatonta kokonaisuutta? Näin voi tulkita: Pohjantähden maailmassa on kyse klassisesta kolmiyhteydestä. Siinä tapauksessa olisi luontevaa sanoa: ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.”

Ilmauksen voi kirjoittaa joko yhteen tai erikseen.

Ilmauksen kirjoittamiseen ei ole otettu kantaa kielenhuollon tietolähteissä, mutta kirjoittaisin erikseen: tyttöjen ilta.

Erilleen kirjoittamiseen vaikuttavat merkityksen lisäksi rakenteelliset seikat.
Sellaiset ilmaukset, joiden alussa on monikkomuotoinen sana (tässä tyttöjen), kirjoitetaan helpommin erilleen kuin sellaiset, joiden alku on yksikössä.

Kieleen liittyviin miksi-kysymyksiin on usein vaikea antaa muuta vastausta kuin se, että jokin tietty muoto tai rakenne on ajan myötä vakiintunut kieleen. Näin on tässäkin tapauksessa: niin vain on luontevaa sanoa.

Säätilaan liittyvien toteamusten muotoa on sivuttu ainakin tässä Kielikellon artikkelissa: Onko sää sateista vai sateinen?

Taivutus ori : oriin : oritta ei itse asiassa ole kielenvastainen, vaan päinvastoin aito ja alkuperäinen. Tämän taivutustyypin harvinaisuuden vuoksi rinnalle on kuitenkin kehittynyt tavanomaisempi taivutus ori : orin : oria. Molemmat taivutustavat siis ovat mahdollisia ja oikein.

Mainittakoon kuitenkin, että muoto oriita ei ole yksikön muoto vaan monikon partitiivi, siis vastaava kuin oreja. Yksikön partitiivi on oritta (vastaava kuin oria).

Suomen kielessä on paljon vastaavanlaista rinnakkaisuutta, eli on esimerkiksi olemassa useita mahdollisia taivutustapoja: palvelujen ja palveluiden, omenia ja omenoita jne. Tätä kutsutaan kielen luonnolliseksi vaihteluksi, eikä sitä kielenhuollossa ole haluttu rajoittaa keinotekoisin normein.

Moninaisista ja osin harvinaisiksi käyvistä taivutusmuodoista kerrotaan lisää Kielikellon artikkelissa Kehysriihtä ja irtoripseä ihmetellessä.

Oikeat muodot ovat mieluummin, dokumentaarinen ja kuulostaa.

Sekä -aarinen että -äärinen pohjautuvat latinan -arius-loppuun, mutta jälkimmäinen on kulkenut ranskan kautta. Nykysuomessa a:llisista muodoista on tullut huomattavasti tavallisempia. Rinnakkaisista muodoista (esim. primaarinen, primäärinen) a:lliset ovat ensisijaisia ja ä:lliset harvinaisia. Joistakin sanoista käytetään lähes ainoastaan -aarinen-loppuista versiota. Sanakirjassa on esimerkiksi ainoastaan dokumentaarinen eikä lainkaan dokumentääristä.

Suomen kielessä predikaatti voi joskus yksinäänkin muodostaa täydellisen lauseen. Näin käytetään esimerkiksi joitakin luonnonilmiöitä kuvaavia verbejä: Sataa. Tuulee. Myrskyää. Pyryttää. Ukkostaa.

Monissa kielissä säätilaa ilmaisevien verbien yhteydessä on muodollinen subjekti (esim. ruots. det regnar, saks. es regnet 'sataa'). Suomessa subjektia ei näissä tapauksissa käytetä. Kyseessä ei sinänsä ole passiivi, vaan kyseiset verbit esiintyvät yksikön kolmannessa persoonassa ilman subjektia.

Kyllä, sana asetanta on käytössä etenkin talousalan kielessä. Se tarkoittaa samaa kuin asettaminen, esim. hinnan asetanta.

Yleisohjeena tosin on aina käyttää mahdollisimman ymmärrettävää kieltä suhteessa tilanteeseen ja viestin vastaanottajiin. Jos sana siis tuntuu vieraalta jo itsellekin, voi olla tarkoituksenmukaisempaa käyttää jotakin yleiskielisempää sanaa.

Asia on juuri siten kuin arvelitkin: sanotaan samanlainen kuin, mutta identtinen jonkin kanssa.