Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Näitä sanoja ei oikeastaan voi – tai ole tarpeenkaan – asettaa paremmuusjärjestykseen, vaan kumpaa vain voi käyttää.

Jos adjektiivi suomalainen tuntuu lisääntyneen kotimaisen kustannuksella, kyse voi olla yksinkertaisesti trendistä. Kenties sana kotimainen on koettu liian käytetyksi ja suomalainen on alkanut tuntua tuoreemmalta. Tällainen sanojen kiertokulku on erityisen tyypillistä markkinoinnin kielelle: kun jokin ilmaus alkaa tuntua väljähtyneeltä, etsitään uusia tapoja saman asian ilmaisemiseen.

Käsittääkseni tämäntyyppisestä -pa/-pä-liitepartikkelin käytöstä ei ole annettu tiukkoja suosituksia. Liitepartikkelin käyttämistä molemmissa lauseissa voi perustella symmetrialla – jos käytetään toisessa, niin sitten toisessakin. Kannattaa kuitenkin kuulostella, mikä omaa kielikorvaa miellyttää eniten.

Sinänsä sitten-partikkelilla ja -pa-liitepartikkelilla on tällaisissa lauseissa samanlainen tehtävä, joten ainakaan periaatteessa molempia ei ole välttämätön käyttää.

Näiden termien merkitykset vaihtelevat hieman sen mukaan, onko kyse yleiskielestä vai ammattikielestä. Yleiskielessä neuleen valmistamisesta voi käyttää molempia sanoja, sekä neuloa että kutoa. Jos kuitenkin haluaa käyttää täsmällisiä käsityöalan termejä, tulee neuloksen (= neulomalla syntyvän silmukkarakenteen) valmistamista kutsua yksinomaan neulomiseksi, ja kutominen puolestaan on kankaan valmistamista mattopuilla tai koneella.

Samaa periaatetta voinee soveltaa siihen, voiko virkkaamalla valmistettua vaatekappaletta kutsua neuleeksi. Virkkaaminenhan tuottaa silmukkarakennetta siinä missä neulominenkin, joten yleiskielessä lopputuloksen kutsuminen neuleeksi ei haitanne. Jos kuitenkin halutaan olla tarkkoja, on paras nimittää vaatetta virkatuksi, esim. virkattu paita.

Lisää tietoa neuloa- ja kutoa-sanojen merkityksen rajanvedosta:

• Kielikello: Neuloa – kutoa – ommella. Käsityöalan sanojen työnjako
• Kielikello: Kuro kaks silmä oikke ja kaks nurja – Kutomisesta ja vähän neulomisestakin
• Kieli-ikkuna: Neulon ja ompelen

Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla on sukunimien taivutusluettelo, josta monien sukunimien taivutuksen voi tarkistaa.

Tämän luettelon mukaan nimi Orpo taipuu Orvon, Orpoa, Orvolle jne.

Ennen kautta-sanaa tosiaan käytetään genetiiviä, mutta tässä ei ole kyse pelkästään siitä, tuleeko omatunto-sanaa taivuttaa, vaan siitä, miten se taipuu.

Siinä nimittäin taivutetaan myös alkuosaa: omassatunnossa, omaantuntooni, omantunnon. Niinpä sanotaan kunnian ja omantuntoni kautta.

Jotkin muut adjektiivialkuiset yhdyssanat ovat sellaisia, että niiden alkuosa ei taivu. Tällaisia ovat esimerkiksi hapankorppu : hapankorpun, kuumasaumaus : kuumasaumauksen ja harmaaleppä : harmaalepän. Lisäksi joissakin sanoissa alkuosaa voi joko taivuttaa tai jättää taivuttamatta (mustapippuria tai mustaapippuria, pitkäperjantaina tai pitkänäperjantaina).

Kielikellon artikkelin mukaan tuhatkertaista merkitsevä etuliite kilo (jonka lyhenne on pieni k) on monille vieras rahasummien yhteydessä käytettynä, eivätkä k-alkuiset lyhenteet (esimerkiksi k € tai kEUR) ole siksi suositeltavia.

Lyhenne k € ei siis ole virallinen eikä tuhansien eurojen lyhentämistä tällä tavoin suositella, vaan tuhannet eurot kannattaa etenkin juoksevassa tekstissä kirjoittaa kokonaisina numeroina. Taulukoissa voidaan otsikkorivillä kertoa esimerkiksi, että summat ovat tuhansia euroja, tai sarakeotsikkoon tai ensimmäisen sarakkeeseen voidaan kirjoittaa tuhatta euroa tai tuhat €.

Tämänkaltaisia yhdysadjektiiveja on yleisesti pidetty vierasvaikutteisina (vrt. ruots. klimatvänlig, barnvänlig) sekä merkitykseltään epätäsmällisinä ja siten kartettavina. Yksittäisiä sanoja voidaan kuitenkin pitää hyväksyttävinä, varsinkin jos niitä on vaikea korvata täsmällisesti muilla ilmauksilla.

Asiaa on käsitelty tarkemmin muun muassa Kielikellon artikkelissa Yhdysadjektiivit – muuttuvia muoti-ilmauksia:

Merkityksessä ’johonkin myönteisesti suhtautuva, jotakin suosiva tai edistävä’ ystävällinen-loppuiset adjektiivit on Perussanakirjassa katsottu hyväksyttäviksi (esimerkiksi ihmisystävällinen teko, amerikkalaisystävällinen suuntaus, kulttuuriystävällinen hallitus, lapsiystävällinen perhepolitiikka). Näissä toiminta on inhimillistä. Kuitenkaan esimerkiksi hevosystävällinen rata, kuljettajaystävällinen pudotusajo tai vatsaystävällinen särkylääke eivät rinnastu tällaisiin.

Valtaosa ystävällinen-loppuisista adjektiiveista on markkinoinnin luomuksia. Ympäristö-, luonto- ja vesistöystävällinen ovat mainostajan kannalta ilmeisesti käteviä ja turvallisia adjektiiveja, koska niiden merkitys ei ole täsmällinen: niillä voidaan tarkoittaa paitsi kokonaan saastuttamattomia myös ympäristöä vain vähän kuormittavia tuotteita tai menetelmiä. Ympäristöystävällisen suosioon vaikuttanee myös se, ettei sen tilalle ole osoitettavissa käyttökelpoista muuta adjektiivia, vain sanaliitto ympäristöä säästävä (asiaa pohdittu mm. Kielikellossa 2/91 s. 32).

Valitsisin ensiksi mainitun: osoittautui kaikkea muuta kuin väliaikaiseksi.

Sellaisenaan erikseen: kylmä vesi, kuuma vesi, mutta pidemmän ilmauksen osana yhteen: lämminvesikierto, kylmävesiputki jne.

Muodon juurikin yleistynyt käyttö tosiaan häiritsee toisia, ja se nostettiin aiheeksi Kielikelloon 2/2011. Siinä arvellaan, että juurikin-muodon takana on todennäköisesti vastaava kielteinen ilmaus ei juurikaan, joka sekin on kielenhuoltosuositusten vastainen. Pelkkä (ei) juuri riittäisi useimmissa tapauksissa.

”Vaikka juurikaan ja juurikin ovat levinneet sekä puheessa että kirjoituksessa, niitä (varsinkaan muotoa juurikin) ei pidetä yleiskieleen kuuluvina”, toteaa Kielikello-artikkelin kirjoittaja, suomen kielen professori Marjatta Palander.