Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Outo vaikutelma johtuu siitä, että vuotis ei ole itsenäinen sana, vaan se on niin kutsuttu yhdyssanamuoto, joka esiintyy vain osana yhdyssanaa. Niin on tässäkin, eli oikea kirjoitustapa on 50-vuotisonnittelut.

Oikein on kirjoittaa parempaa ja tarkempaa.

Sanat ovat komparatiivimuotoisia, eli ne ovat sellaisessa vertailumuodossa, joka ilmaisee jonkin ominaisuuden enemmyyttä: suurempi, pienempi, parempi, huonompi. Kaikissa komparatiivin taivutusmuodoissa on m-kirjain: parempi, paremmalle, parempaa ja niin edelleen.

Epävarmuus siitä, tuleeko komparatiivimuotoja kirjoitettaessa m- vai n-kirjain, on ymmärrettävää. Nimittäin äännettäessä myös n:stä tulee käytännössä m, kun se on ennen p:tä. Tätä voi havainnollistaa vaikkapa kokeilemalla lausua ääneen seuraavan lauseen:

Onko pöllömpää kuin pöllön pää?

Toki pöllön-sanan viimeinen kirjain on tässä mahdollista ääntää myös n-äänteenä, mutta ilman erityistä yritystä niin ei yleensä tapahdu.

Tämä onkin hyvä kysymys. Toivottavasti vastaus ei tule suurena pettymyksenä – perusmuotoa ei nimittäin ole.

Kaikilla verbeillä ei ole kaikkia taivutusmuotoja, tai niitä ei käytetä, vaikka ne teoreettisesti voitaisiinkin muodostaa. Kutiaa-verbin teoreettinen perusmuoto olisi varmaankin kudita, mutta käytännössä sitä ei käytetä, vaan asia sanotaan jotenkin toisin. Kysymyksen esimerkkilausekin kierrettäisiin varmaankin sanomalla yksinkertaisesti Minä kutian helposti tai Olen herkkä kutiamaan.

Tämä kiinnostaisi Kielitohtoriakin! Harmi kyllä mitään kovin helppoa ja luotettavaa keinoa ei taida olla.

Yleisimmin tarjottu testauskeino on kokeilla, sopiiko sanojen väliin -kin-liitepartikkeli tai jokin adjektiivi. Jos ei sovi, kyseessä on yhdyssana. Otetaan esimerkiksi sanat kivi ja talo ja testiadjektiiviksi vanha. Kivikin talo ja kivi vanha talo kuulostavat väärältä ja vastaavasti kivitalokin ja vanha kivitalo oikealta, joten kivitalo on selvästi yhdyssana.

Tämä tapa ei kuitenkaan ole kovin luotettava, ja se paljastaa lähinnä vain aivan selvät tapaukset. Joskus samat sanat voi kirjoittaa joko yhteen tai erikseen, niin että ilmaus tarkoittaa eri asiaa eri tavoin kirjoitettuna. Esimerkiksi anopinkieli tarkoittaa huonekasvia ja anopin kieli viittaa tietysti kyseisen perheenjäsenen ruumiinosaan (tai kuvaannollisemmin ehkä hänen puhetapaansa).

Toinen testi liittyy puhuttuun kieleen ja sanojen painottamiseen. Sanat lausutaan ääneen mahdollisimman luontevasti ja mietitään sitten, painottuuko vain ensimmäinen sana vai molemmat. Jos paino on vain ensimmäisellä sanalla, kyseessä on yhdyssana. Jos molemmat sanat painottuvat, sanat kirjoitetaan erikseen. Tässä voi makustella vaikkapa edellistä anopin kieli / anopinkieli -esimerkkiä:

• Anopinkieli ja anopinhammas ovat helppohoitoisimpia kasveja, mitä kuvitella saattaa.
• Anopin kieli oli taas kovin kärkevä.

Jonkinlaisen eron varmaankin huomaa?

Harmillinen tosiseikka on kuitenkin, että useimmiten kumpikaan näistä ei riitä luotettavasti kertomaan, onko ilmaus yhdyssana vai ei, vaan kirjoitustapa täytyy vain tietää tai tarkistaa sanakirjasta.

Kyllä, asukkaanimitykset kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ne myös kirjoitetaan kokonaan yhteen ilman väliviivaa eli yhdysmerkkiä, eli tarkalleen ottaen oikea kirjoitusasu on eteläsuomalainen.

Tarkistaa- ja tarkastaa-verbeillä on tosiaan tietty työnjako. Tarkistaminen tarkoittaa, että kohde tarkistetaan esimerkiksi virheiden varalta ja näin löydetyt virheet myös korjataan. Sitä vastoin tarkastusta tehtäessä virheet korkeintaan kirjataan muistiin, mutta niitä ei sen kummemmin korjata.

Käytännössä sanoja käytetään usein ristiin, ja joskus voi muutoinkin olla vaikea määrittää, kummasta on kyse. Tällainen periaatteellinen ero sanoilla kuitenkin on.

Tarkistaa- ja tarkastaa-verbien merkityseroa on käsitellyt myös Jukka Korpela Nykyajan kielenoppaassaan.

Ilmauksen voi kirjoittaa joko yhteen tai erikseen, mutta erikseen kirjoittaminen taitaa olla tavallisempaa.

Nykyisen suosituksen mukaan nimi kirjoitetaan yhteen eli Karjalankannas.

Tekijännimi koordinaattori on johdettu verbistä koordinoida, jonka merkitys on 'järjestää yhteen, saattaa sopusuhtaiseen yhteistoimintaan; rinnastaa'.

Suoraa suomenkielistä vastinetta ei ole, mutta sana on niin vakiintunut suomen kieleen, jottei sen käytölle mitään varsinaista estettä ole.

Lähteiden (esim. Kielikello 4/1996, Yhdyssanat; Itkonen: Kieliopas) mukaan verbien teonnimijohdokset (paitsi minen-loppuiset) ja tekijännimijohdokset kirjoitetaan usein yhteen edeltävän määritteen kanssa, esimerkiksi kotiinpalaaja, ruohonleikkaaja, sivustaseuraaja. Tämän pääsäännön mukaan ilmaus siis kirjoitettaisiin yhdyssanaksi kutsuttatulija.

Raja yhdyssanan ja sanaliiton välillä on kuitenkin usein liukuva; esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjasssa on paljon ilmauksia, jotka voidaan kirjoittaa sekä yhteen että erikseen. Etenkin jos kyse on tilapäisistä, raskaista tai vaikeasti hahmotettavista yhtymistä, erilleen kirjoittaminen voi puolustaa paikkaansa: palkinnotta palaaja, rangaistuksetta jääjä. Ehkä voidaan ajatella abessiivin (kutsutta) itsessään olevan sen verran vähän käytetty sijamuoto, että tilapäisyyden kriteeri täyttyy.

Kuten jo aiemmin mainittiin, muista teonnimijohdoksista poiketen minen-loppuiset johdokset kirjoitetaan yleensä erilleen edeltävästä määritteestä: matkalle lähteminen, kotiin tuleminen (mutta perussäännön mukaisesti matkallelähtö, kotiintulo). Yhdyssanoja ovat kuitenkin ns. yhdysverbeistä muodostetut minen-johdokset sekä muutoin merkitykseltään erikoistuneet tai vakiintuneet tapaukset: allekirjoittaminen (vrt. allekirjoittaa), vastaanottaminen (vrt. vastaanottaa), jälleenrakentaminen, vastoinkäyminen. Teonnimitys kutsutta tuleminen lienee kuitenkin selkeästi erilleen kirjoitettava tapaus.