Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Alkuun täytyy todeta, että niin kokolainausmerkin kuin puolilainausmerkin tuottaminen vaatii hieman enemmän näppäilyä, jos haluaa noudattaa virallisia suosituksia. Suomen kielessä käytetään virallisesti kaarevia lainausmerkkejä, jotka saa näppäimistöltä pitämällä painettuna Alt-merkkiä ja näppäilemällä samalla oikeanpuoleisesta numeronäppäimistöstä joko 0148 (kokolainausmerkki ”) tai 0146 (puolilainausmerkki ’).

Käytännössä kuitenkin käytetään usein näppäimistöltä helpommin saatavissa olevia "- ja '-merkkejä, etenkin tavallisissa arkiteksteissä. Erimuotoisia lainausmerkkejä ja niiden käyttöä on esitellyt muun muassa Jukka Korpela.

Kokolainausmerkkien käytöstä ja muusta lainaamisen merkitsemisestä on kerrottu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla. Samasta lähteestä löytyy myös tiivis esitys puolilainausmerkin käytöstä.

Puolilainausmerkkiä siis käytetään lähinnä vain muutamissa erikoistapauksissa, kuten lainauksen sisällä olevassa lainauksessa:

Hän kirjoittaa: ”Monet radionkuuntelijat inhoavat ’ninkutusta’.”

Missään muissa tapauksissa puolilainausmerkkiä ei käytetä osoittamaan lainausta, eikä sitä käytetä myöskään tyylipoikkeaman merkkinä.

Kielitieteellisessä tekstissä puolilainausmerkkiä käytetään osoittamassa merkityksen selitystä:

Sanan lukea merkitys voi olla myös ’laskea’.

Lisäksi samaa merkkiä käytetään myös heittomerkkinä, kun sanassa on tavuraja kahden saman vokaalin välissä tai kun taivutetaan tietynlaista vierasperäistä sanaa:

ko’oissa, i’istä, rei’itin, vaa’alla
show’ta, Poirot’n

Sanat jos ja mikäli ovat siinä mielessä samanlaisia, että molemmat ilmaisevat ehdollisuutta: siinä tapauksessa että.

Sana mikäli on kuitenkin sävyltään huomattavasti virallisempi ja muodollisempi, eikä se tyylinsä puolesta sovikaan kaikkiin teksteihin ja tilanteisiin. Neutraali jos sen sijaan sopii melkein minne vain. Mielestäni mikäli voitaisiin useimmiten korvata jos-sanalla juuri mitään menettämättä.

Esimerkkejä:

Mikäli kiintiötä ei ole määritelty, koulutusohjelmaan otetaan kaikki ehdot täyttävät hakijat.

Mikäli ymmärsin oikein, kyseessä on hänen henkilökohtainen näkemyksensä.

Miten toimia, jos luottokortti katoaa?

Jos olisin sinä, harkitsisin vielä.

Kirjoitetussa kielessä tässä tarkoituksessa käytetään vain-sanaa:
mitä vain, kuka vain, tiedänpä vain, anna tulla vain jne.

Nämä ovat kieltämättä hankalia kysymyksiä, eikä niihin aina olekaan ehdottoman oikeita vastauksia. Kielenhuollon käsikirja (Iisa–Oittinen–Piehl) toteaa seuraavasti:

Miettimistä aiheuttavat usein lauseet, joissa predikaattiverbinä on kuulua tai sisältyä. Seuraavat esimerkit eroavat toisistaan sen suhteen, kuinka tuttu tai ennalta rajattu on subjektien joukko.

EU:ssa vaikuttaa vahvasti voimakaksikko, johon kuuluvat Saksa ja Ranska.

Vrt. Kurssin hintaan sisältyy opetus, kurssimateriaali sekä aamu- ja iltapäiväkahvi.

Jälkimmäisessä esimerkissä voisi verbi olla myös monikossa, jos lukijoiden oletetaan tietävän, mitä kurssimaksut yleensä pitävät sisällään.

Siis mitä tutumpi tai ennalta rajatumpi subjektien joukko (= ne asiat, jotka "kuuluvat" tai "sisältyvät") on, sitä todennäköisemmin predikaatti tulee monikkomuotoon.

Tässä sanoisin, että koska konsernin osia nimenomaan esitellään lukijalle uutena asiana, luontevaa on käyttää yksikkömuotoa: Konserniin kuuluu...

Tahtoa- ja haluta-verbien merkitykset menevät limittäin: joiltakin osin ne tarkoittavat samaa, mutta kummallakin on lisäksi sellaisiakin merkityksiä, joita toisella ei ole.

Yhteisiä merkityksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

• kohdistaa tahtonsa johonkin, pyrkiä määrätietoisesti johonkin päämäärään, tavoitella jotakin
• pitää jotakin tarpeellisena, suotavana, aiheellisena, oikeana; olla valmis johonkin; tehdä jotakin mielellään.

Haluta-verbillä voidaan lisäksi ilmaista sukupuolista halua.

Tahtoa-verbin puolestaan on seuraavat omat merkitykset:

• olla taipuvainen johonkin: Pilkkusäännöt tahtovat unohtua nopeasti.

• kielteisenä merkitys "ei ota tapahtuakseen": Tänään ei mikään tahdo onnistua.

• "institutionaalisena" ilmaisuna avioliittoon vihkimisen yhteydessä: Tahdon.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan molemmat, niin juoheva kuin jouhevakin, ovat täysin kelvollisia sanoja, joista kumpaa tahansa voi käyttää.

Nämä sanat voivat tarkoittaa tasaisen sujuvaa, letkeää, joustavaa, maltillista, rauhallista (juoheva esitystapa) ja toisaalta leppoisaa, mukavaa (juoheva ukko). Samaa tarkoittavat muuten myös jouhea ja juohea, joten valinnanvaraa on!

Jouheva-sanaa on sivuttu myös Kotimaisten kielten keskuksen blogissa. Blogikirjoituksen kommenteissa Suomen murteiden sanakirjan toimittaja Pauliina Peltokorpi kertoo, että murresanakirjassa jouheva-sanalla on merkitykset notkea, joustava ja taipuisa. Samassa yhteydessä mainitaan myös juohea, juohkea, juopea.

Jouheva-sanan ikää en tunne, mutta jos se juontaa juurensa murteisiin, ehkei se ihan tämän päivän perhonen ole.

Wikipedian mukaan mätäkuuksi on suomalaisessa kansanperinteessä kutsuttu heinäkuun 23. päivän ja elokuun 23. päivän välistä aikaa. Nykyään mätäkuun aikana pidetään ajankohtaa 6.7.–17.8.

Nimityksessä lienee alun perin ollut kyse käännösvirheestä.

Muinaisessa Mesopotamiassa tämä kesän kuumin aika tunnettiin koirakuun tai koiranpäivien nimellä, koska tuohon aikaan Sirius eli Koirantähti alkaa näkyä Välimeren maissa aamuisin ennen auringonnousua.

Saksassa taas otettiin käyttöön sana Rodenmonat, kaskeamiskuu. Tanskassa se käännettiin virheellisesti muotoon råddenmåned (mätäkuu), mistä käsite sitten levisi Ruotsiin ja Suomeen.

Ajankohdan kuumuus ja kosteus saa elintarvikkeet pilaantumaan ja haavat tulehtumaan tavallista helpommin, joten sinänsä virheellinen nimitys mätäkuu onkin ollut kohtalaisen osuva.

Asunto-sanan lyhenne kirjoitetaan pienillä kirjaimilla, ja sen perässä on piste: Mäkitie 5 as. 1.

Tietoja osoitemerkinnöistä on Postin sivuilla sekä julkisen hallinnon osoitetietoja koskevassa suosituksessa.

Tällaiset yksiselitteiset pilkkusäännöt olisivat kieltämättä käteviä, mutta todellisuus on harmillisesti monimutkaisempi. Alistuskonjunktioita käytetään erilaisten lauseiden rajalla, ja kokonaisuudesta riippuu, käytetäänkö pilkkua vai ei. Tosin on totta, että alistuskonjunktion yhteydessä pilkku on useimmiten tarpeen.

Alistuskonjunktioita ovat siis sanat että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes, ellei, jollei. Ne aloittavat aina sivulauseen. Jos ne tulevat heti päälauseen jälkeen, pilkkua käytetään aina. Jos taas niitä edeltää toinen sivulause, riippuu näiden kahden sivulauseen välisestä suhteesta, käytetäänkö pilkkua vai ei.

Esimerkkejä:

• Tiesitkö, että yritys X:n tuotteet valmistetaan Suomessa ja että niitä viedään 15 maahan?

Tässä ensimmäinen että on päälauseen ja sivulauseen rajalla, joten pilkkua käytetään. Toinen että on kahden rinnasteisen sivulauseen rajalla, ja sellaisissa tapauksissa pilkkua ei käytetä. Sivulauseiden rinnasteisuuden näkee siitä, että niitä yhdistää rinnastuskonjunktio ja.

• Tiesitkö, että kädet kannattaa pestä ennen ruoanlaittoa, jotta ruokaan ei siirry bakteereja?

Tässä tilanne että-sanan suhteen on sama kuin ensimmäisessä esimerkissä. Sana jotta taas aloittaa uuden sivulauseen, joka on alisteinen ensimmäiselle sivulauseelle, joten pilkkua tulee käyttää.

Perustietoa pilkkusäännöistä on Kielitohtorin pilkkuohjeessa (Slideshare-esitys ja PDF-versio).

Kera-sanalla on melko vähän todellista käyttöä; läheskään aina sillä ei kannata korvata kanssa-sanaa. Parhaiten se sopii ruokalistoihin ilmaisemaan lisäkettä tai kastiketta. Muussa käytössä se kuulostaa helposti epäluontevalta tai liioitellun huolitellulta, ja useimmiten se onkin parempi korvata jollakin muulla sanalla (kanssa, seurassa, parissa, ohella, mukana, myötä).

Suomen kielelle luontevin on rakenne "jonkin kera":

• Kahvi avec tarkoittaa kahvia konjakin tai liköörin kera.

• Glögi tarjottiin manteleiden ja rusinoiden kera.

• Patapaistia kukkakaalin ja herneiden kera.