Suomen kielenhuoltoon liittyviä Kielitohtorin vastauksia

Ilmauksen voi kirjoittaa joko yhteen tai erikseen: Hyvää päivänjatkoa tai päivän jatkoa.

Useat lyhenteet voidaan kirjoittaa joko isoin tai pienin kirjaimin, mutta jos valitaan pienikirjaiminen muoto, lyhenteen perään tulee kirjoittaa myös piste: AYL ~ ayl., OYL ~ oyl. (osastonylilääkäri), ESH ~ esh. (erikoissairaanhoitaja) jne. Lyhenne EL ~ el. tarkoittaa eläinlääkäriä, ja erikoislääkärin lyhenne on tietääkseni ErL ~ erl.

Yleiskielinen eli ”virallinen” kirjoitusasu on tosiaan makaroni. -oni-loppuisten sanojen oikeinkirjoitusta käsitellään myös tässä Kielitohtori-vastauksessa.

Nykykielenkäytössä disruptiolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa esimerkiksi jokin uuteen teknologiaan perustuva innovaatio haastaa alan perinteiset toimintatavat. On puhuttu muun muassa digitaalisuuden aiheuttamasta disruptiosta.

Vierassana disruptio vaikuttaa melko vakiintuneelta, varmaankin osittain juuri siitä syystä, että riittävän kuvaavaa suomennosta on vaikea löytää. Disruptiosta on kuitenkin käytetty ainakin suomenkielistä ilmausta häiritsevä innovaatio (disruptive ’häiritsevä’). Selittävämpi suomennos on vakiintuneiden toimintamallien murtuminen. Toisinaan puhutaan toimialamurroksesta.

Ilmiötä on kuvattu toisinaan myös sellaisilla termeillä kuin rakennemuutos, joka on kieltämättä melko yleisluontoinen, ja särö, joka taas ei välttämättä avaudu ilman lisäselityksiä. Kenties voisikin puhua säröyttävästä tai hajottavasta (rakenne)muutoksesta. Kokonaan uusien termien luominen ja juurruttaminen on kuitenkin aina haastavaa.

Käsittääkseni molempia muotoja voi käyttää, toki hieman tapauksesta riippuen. Toisinaan jompikumpi voi merkityksensä puolesta sopia toista paremmin.

Tarkemmin:

Molemmissa on kyse passiivimaisista rakenteista, tarkalleen ottaen niiden kieltomuodoista. Ei voida sanoa ja ei voida tehdä ovat varsinaisia passiivimuotoja (käytän jatkossa termiä passiivi). Sellaisia muotoja kuin ei voi sanoa ja ei voi tehdä taas kutsutaan yleistäväksi 3. persoonaksi tai nollapersoonaksi (jatkossa nollapersoona). Näitä rakenteita on käsitelty Kielitoimiston ohjepankissa.

Kuten Kielitoimiston ohjeessakin todetaan, passiivi ja nollapersoona voivat tietyissä yhteyksissä olla toistensa vaihtoehtoja, toisin sanoen kumpaa vain voi käyttää. Kysymyksessä ei ole esitetty konkreettista esimerkkiä, joten etsin netistä muutaman esimerkkivirkkeen. Niissä on käytetty nollapersoonaa, mutta tavallinen passiivi sopisi vähintään yhtä hyvin:

EU:n mukaan digitaalisten sisältöjen veroalennusta ei voi tehdä kansallisesti.

Tutkimusten perusteella ei voi sanoa, että probiooteista olisi kovin selvää hyötyä.

Hänestä ilmastonmuutos esitetään usein liian vaikeana ongelmana, jolle ei voi tehdä mitään.

Selvää nyrkkisääntöä hinta–laatu-suhteeltaan parhaasta ostohinnasta ei voi sanoa, koska kuluttajien tarpeet vaihtelevat.

Passiivin ja nollapersoonan välillä on mahdollista kuulla pieni merkitysero. Kielitoimiston ohjeen mukaan nollapersoonan käytöllä voidaan korostaa sitä, että jokin asia on yleisesti ottaen mahdollinen (tai kieltomuotoa käytettäessä ei ole mahdollinen). Passiivilla ilmaistun tekemisen taustalla taas on joku tietty, mutta nimeämätön tekijäjoukko. Joskus nollapersoona vaikuttaa viittaavan yksittäisen ihmisen toimiin ja passiivimuoto jonkin ryhmän tai instituution toimiin. Kuitenkin esimerkiksi juuri voida-verbin tapauksessa merkitysero on usein hyvin vähäinen ellei olematon.

Jos passiivi vaikuttaisi nollapersoonaa paremmalta valinnalta, syynä voi olla se, että tekstiyhteys ohjaa tulkintaan, jossa toimijana on ennemminkin jokin ryhmä kuin yksittäinen ihminen.

Esimerkkivirkkeistä selvin viittaus institutionaaliseen, ryhmämuotoiseen toimijaan on ensimmäisessä virkkeessä. Siihen voisikin sopia paremmin passiivi: veroalennusta ei voida tehdä.

Muissa virkkeissä passiivin mahdollinen paremmuus riippuu siitä, kenet tai ketkä niiden toimijoiksi ajatellaan. Esimerkiksi kakkosvirkkeessä lausunnon taakse voi ajatella joko kokonaisen tiedeyhteisön tai sitten yksittäisen ravitsemusasiantuntijan.

Merkityserot ovat kuitenkin pieniä ja tulkinnanvaraisiakin, eikä voi sanoa, että kumpikaan tapa olisi varsinaisesti virheellinen.

Huolehtia-sanalla on kaksi merkitystä: ’pitää huolta, hoitaa, huoltaa, vaalia’ ja ’olla huolissaan, murehtia’. Tuttava on siis käyttänyt sanaa tuossa jälkimmäisessä merkityksessä; uskoisin, että sana tulee tulkituksi asiayhteyden perusteella oikein.

Toki mahdollista on myös käyttää ilmausta olla huolissaan eläkkeen pienuudesta.

Kielitoimiston sanakirja kertoo, että sanan voi kirjoittaa kummalla tahansa tavalla eli joko farao tai faarao (ks. sanakirjan hakusana faarao).

Sanan voi kirjoittaa joko yhteen tai erikseen, ks. Kielitoimiston sanakirja, hakusana toukka.

Kun- ja kuin-sanoista on olemassa kattavat ohjeet Kielitoimiston ohjepankissa, ja suosittelenkin tutustumaan niihin. Tässä kuitenkin lyhyesti näiden sanojen käytöstä.

Tärkeintä on muistaa se, että silloin kun ilmaus liittyy aikaan, käytetään kun-sanaa. Jos taas ilmaukseen liittyy vertailemista, käytetään kuin-sanaa.

Esimerkiksi seuraavissa ilmauksissa käytetään kun-sanaa:
aina kun
heti kun
joka kerran kun
sen jälkeen kun
siihen/siitä asti kun
siihen aikaan kun
silloin kun
sillä aikaa kun
sitten kun.

Näissä on siis kyse ajasta.

Seuraavissa taas käytetään kuin-sanaa:
aivan kuin
ikään kuin
niin kuin
niin (hyvä, paljon, …) kuin
samoin (sama, samanlainen, samanarvoinen, …) kuin
eri x kuin, erilainen kuin
siinä määrin kuin
ennen kuin.

Näissä on kyse vertailusta.

Kuin-sanaa käytetään tietysti myös varsinaisten vertailumuotojen kanssa: parempi kuin, nopeampi kuin, kauemmin kuin.

Joidenkin ilmausten kanssa voi käyttää joko kun- tai kuin-sanaa sen mukaan, onko kyse ajasta vai vertailusta. Tällaisia ilmauksia ovat samaan aikaan, samalla, sen aikaa, sitä mukaa ja sikäli.

Esimerkki edellä mainitusta tehtävänjaosta:

Älä paista kinkkua sähköuunissa samaan aikaan, kun saunan sähkökiuas on päällä. (Kun, koska kyse on ajankohdasta.)

Pekka tuli kotiin samaan aikaan kuin minä lähdin töihin. (Kuin, koska halutaan painottaa vertailevaa näkökulmaa.)

Lisää selventäviä esimerkkejä on alkuun linkitetyssä Kielitoimiston ohjeessa.

Suurin olisi tähän yhteyteen se perinteisempi, monen mielestä luontevampi, joidenkin mielestä varmaankin ainoa oikea vaihtoehto. Nykyään iso on kuitenkin monin paikoin vallannut alaa suurelta jopa siinä määrin, että voidaan puhua muoti-ilmiöstä.

Niin kuin kaikki trendit myös kielen muoti-ilmaukset voivat ihastuttaa tai vihastuttaa. Se, kumpi tässä kannattaa valita, riippuu siitä, kenelle kirjoitetaan ja millaista reaktiota toivotaan. Valinnassa kannattaa huomioida myös se, että isoin on tässä sävyltään aavistuksen arkisempi.

Adjektiivit iso ja suuri ovat synonyymeja eli samaa tarkoittavia sanoja, mutta niiden merkitykset eivät kuitenkaan ole yksi yhteen. Yleisesti ottaen sana suuri sopii useimmiten sekä abstrakteihin että konkreettisiin käyttöyhteyksiin, kun taas iso sopii paremmin lähinnä kirjaimellisiin, konkreettisiin yhteyksiin (vrt. suuri mies ja iso mies).

Ison ja suuren yhtäläisyyksistä ja eroista sekä käyttötavan muuttumisesta voi lukea lisää Kielikellon artikkelista Suurella sydämellä – tai isolla. Tässä vuonna 2010 kirjoitetussa artikkelissa sanotaan muun muassa näin:

Mitään varsinaista sääntöä ison ja suuren käytöstä ei ole, vaan sanojen työnjako on perustunut puhujien kielitajuun. Kielelliset käytänteet eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, ja erilaiset muutokset ovat aina mahdollisia.

Kun sanaa tai sanontaa käytetään jollakin tapaa normista poiketen, saattaa osa lukijoista harmistua, mutta monet myös varmasti ihastuvat. Uudessa ilmauksessa on tuoreutta ja raikasta ilmaisuvoimaa.